Alttoviuluseuran synty

Suomen alttoviuluseura perustettiin 12.5.1990. Ajatus seuran perustamisesta oli pyörinyt jo joitakin vuosia altistien keskuudessa, olihan basisteillakin jo oma klubinsa. Lopullisen potkun antoi Matti Hirvikangas, jonka idea alttoviulukilpailun järjestämisestä sai heti tuulta purjeisiin. 1. valtakunnallinen alttoviulukilpailu toteutui Erkki Palolan luotsaaman Sotkamo Soi -tapahtuman yhteydessä kesällä 1991.

Seuran perustajajäseniä olivat Matin lisäksi ainakin Jouko Mansnerus, Sanna Tiilikainen, Tommi Aalto ja Ari-Pekka Hämäläinen, jotka muodostivat ensimmäisen hallituksen. 

Seura on tähän mennessä järjestänyt kuusi alttoviulukilpailua: Sotkamossa v. 1991, Tampereella v. 1996, Helsingissä vierailtiin v. 2001, ja vuosina 2006, 2012 ja 2017 kilpailut jälleen Tampereella.

Vuosikokouksia tapahtumineen on Helsingin lisäksi järjestetty Turussa, Tampereella, Kouvolassa, Kuopiossa, Oulussa ja Lappeenrannassa. Näissä yhteyksissä on ollut mm. soitinrakentajien esittelyjä ja konsertteja. Ohjelmallisia pikkujouluja on vietetty useimmiten Sibelius-Akatemian tiloissa.

Alttoviuluseura on ollut pitkään IVS:n (International Viola Society) jäsen. Olemme osallistuneet kansainvälisiin tapahtumiin: Jouko Mansnerus konsertoi Linköpingin kongressin yhteydessä v.1996, Harri Sippel on edustanut seuraa Isle of Man -saarella Britanniassa ja Max Savikangas ottanut osaa ja esiintynyt kansainvälisissä kongresseissa vuosina 2006 (Islanti), 2007 (Australia), 2008 (Yhdysvallat), 2009 (Etelä-Afrikka) ja 2010 (Yhdysvallat). Markus Sarantola kutsuttiin vuoden 2014 Portugalin kokoukseen pitämään luento aiheesta The Viola Vibrato in the Nineteenth Century - an Excursion to Changing Romantic Aesthetics.