Yuval Gotlibovich


Yuval Gotlibovichin kilpailumenestykseen lukeutuu kansainvälisen Lionel Tertis -alttoviulukilpailun voitto Englannissa, Fischoff-kamarimusiikkikilpailun voitto Yhdysvalloissa ja Spring-sävellyskilpailun voitto Israelissa. Hänet tunnetaan kansainvälisesti kysyttynä alttoviulistina, säveltäjänä ja pedagogina, jonka äänitteitä ovat julkaisseet Sony, Verso ja XXI-levymerkit. Gotlibovichin sävellyksiä on esitetty Kuhmon, Holstebron ja Musica en Segura -festivaaleilla sekä useissa konserttisarjoissa ja elokuvafestivaaleilla.

Tänä vuonna Espanjassa saa ensiesityksensä elokuva La Gran IIusión, johon Gotlibovich on säveltänyt musiikin. Marraskuussa 2017 Nobuko Imai ja Izumi Tateno kantaesittivät hänen alttoviulusonaattinsa Tokion Bunka Kaikanissa.

Yuval Gotlibovich on toiminut Indianan yliopiston historian nuorimpana professorina ja opettanut myös Jacobs School of Musicissa. Tällä hetkellä hän on Luganon Italiankielisen Sveitsin konservatorion professori ja opettaa myös Madridin musiikkikorkeakoulussa.